Parisuhteesta

Jos ihmisellä on ollut korkean hengen kohtaaminen, esimerkiksi Kristuskokemus, niin ihminen kokee itsensä ulkopuolelta tulevan rakkauden läsnäolon (eli ihmisen sisäinen vastaavuus reagoi ihmisen ulkopuolella olevaan rakkauslähteeseen, kuvaannollisesti kuin äänirauta saa toisen ääniraudan värähtelemään, ihmisen tulisi löytää oma ”sielunsävel”). Nämä energiat ovat aina läsnä, vaikka ihminen ei niitä helposti tiedostakaan, huomaa Jeesuksen sanat: ”Jumalan Valtakunta on sisällisesti teissä”. Ihmissuhteessa voidaan myös kokea rakkaudentila, rakkaudenkokemus. Henkissielullisesti voidaan ajatella, että rakkaussuhteessa koetaan toisen sielun läsnäolo. Yksin on vaikeata kokea rakkautta, toinen ihminen on tärkeä tässä tapahtumassa. Ihmisen perimmäinen pyrkimys on elää Luojan elämänykseydessä, rakkaudessa, ilossa ja totuudessa. Rakkaus on yhdistävä tekijä, avain tässä tapahtumaketjussa.

Inhimillisesti rakkaus voi olla joskus ongelmallinen. Ihminen voi kokea toisen (sielun) rakkaudellisen läsnäolon, vaistota sielun suurenmoisuuden, tällöin kuitenkin rakkauden kokemus voi olla yksilöllisellä, persoonallisella tasolla yksipuolinen. Maallisella, persoonallisella tasolla todellisuus voi olla ristiriidassa koetun rakkaudellisen läsnäolon kanssa, esimerkiksi kielimuurin ja kulttuurierojen vuoksi. Joskus voidaan pitää maallista persoonaa jonkinlaisena sielun korvikkeena, tällöin voidaan tulla kohtuuttoman riippuvaiseksi toisesta ihmisestä. Ihmissuhteessa ei saisi takertua toiseen tai rajoittaa toista vaatimuksin ja odotuksin. Ihmisellä pitää olla mahdollisuus ajatuksin, sanoin ja teoin ilmentää itseään. Huomaa sanonta: ”rakastui korvia myöten” eli ei halua ottaa huomioon, kuuleviin korviin ”maalaisjärjen” ääntä. Materialismi ja maallinen mieli ei ymmärrä rakkautta. Jos ihmisellä ei ole ollut jotakin kokemusta, niin kokemus on aina erilainen kuin asiasta mielessä luotu ajatus.

Neale Walsch kirjassaan ”Ystävyys Jumalan kanssa” korostaa, että Luoja on aina läsnä ihmisen elämässä ja tähän läsnäoloon liittyy korkeimmat ajatukset, selkeimmät sanat, ilo, suurimmat rakkaudentunteet. Luoja asuu ihmisen sisällä ja tulee tiedostettavaksi, kun ihminen hymyilee, laulaa, rakastaa tai kirjoittaa sydämen halusta. Iloa ei voi tuntea, jos sitä ei päästä esiin eli ”vapauttakaa toisen sisällä oleva ilo, niin vapautatte sisällänne olevan ilon” (eli rakkautta on vaikeata saada, jos sitä ei anna toiselle). Tämän voi tehdä hymyilemällä, kohteliaisuudella, rakastavalla katseella, laululla, tanssilla, käsikkäin olemisella, sielujen kumppanuudella, jakamalla tunteen tai totuuden, hyvän ja ihanan keskinäisellä tekemisellä jne.

Henkiseltä näkökulmalta katsottuna ihmiselämä on henkisen ihmisen matka maallisessa kehossa. Ihminen on energiaolento. Kuvaannollisesti mitä korkeammaksi saa ”värähtelynsä”, eli tietyllä tavalla herkkyytensä lisääntymään, niin sitä syvällisemmin pystyy tiedostamaan ja kokemaan. Pimeät, ”raskaat”, kielteiset energiat vaikeuttavat asiaa. Mitä paremman yhteyden saa sisäiseen rakkaudelliseen ohjaukseen (sisäiseen itseen, Sieluun, Luojaan), niin sitä parempi. Hyvä fyysinen ja henkinen kunto sekä itsensä rakastaminen on tärkeätä. (Tyhjästä vesilasista on vaikeata jakaa.) Myönteinen ihmissuhde antaa hyvän lähtökohdan tässä pyrkimyksessä. Parisuhde voidaan nähdä myös tienä henkisyyteen, rakkautena myös totuudellisuuteen, syvällisempään tiedostamiseen, ihmisyyden ilmentymismahdollisuutena, kuten epäitsekkyytenä, inhimillisyytenä, myötätuntoisuutena, toisten auttamisena, mahdollisuutena viljellä kauniita ajatuksia, sanoja sekä tekoja jne.

Kun parisuhteessa ”värähtely” (hyvyys, rakkaus, lempeys, ilo) hidastuu liikaa, niin kuvaan voi ilmestyä puhumattomuus, hymyttömyys, ”happamet” ilmeet, kielteiset äänensävyt, ärtyisyys, arkipäiväisyyden liiallinen korostuminen, uniin voi tulla juna (parisuhdesymboli) kulkemassa lumessa ja jäässä. Hyvä katoaa tehokkaasti elämästä, kun toista pakotetaan, vähätellään, syytellään, piikitellään, esimerkiksi palaamalla toistuvasti vanhoihin kiusallisiin asioihin. Rakkauden on vaikeata ilmentyä, kun huudetaan tai murjotetaan. Oma käsitys omasta käyttäytymisestä ja toisen elämäntodellisuus voivat olla pahastikin ristiriidassa keskenään. Hyvä riita voi olla luonnollinen tunteenpurkaus kuin ukkosenjohdin, mutta se ei sisällä loukkauksia eikä ilkeyksiä. Ihmissuhteessa toimivat yksinkertaiset lainalaisuudet, mitä paremmin on niistä perillä, sen parempi. Esimerkiksi Juha Muilu on käsitellyt kirjassaan ”Voiko tuon kanssa elää?” (LK-kirjat, 2006) selkeästi näitä pelinsääntöjä.

Kielteinen tapahtumakulku pitäisi muuttaa, mitä aikaisemmin sitä parempi. Parisuhteessa erityisen tärkeätä on keskustelu, ajatuksien vaihto, mahdollisuus kertoa tunteista, kokemuksista, toiveista, yleensäkin asioiden pohdinta yhdessä. Mitä aremmat asiat, niin sitä suurempi hienotunteisuus tarvitaan. On tärkeätä saada purkautua mieltä painavista ajatuksista ja tunteista, mutta ei valittamalla tai toista arvostelemalla. Tässä liiallinen television katselu voi muodostua haittatekijäksi, keskustelun esteeksi. Keskustelut olisi hyvä käydä inhimillisellä tasolla eikä kuviteltuina roolihahmoina, joka tekee ihmiset vieraiksi toisilleen. Ajatukset ja kokemukset jatkuvasti muuttavat ihmistä koko elämän ajan. Ilman lämmintä vuorovaikutusta voi tapahtua aivan huomaamatta pahakin vieraantuminen. Inhimillisessä vuorovaikutuksessa keskeistä on kiittäminen, kohteliaisuudet, toisen toiveiden huomioon ottaminen, hymy, ystävällisyys, toisesta myönteinen ajattelu, kaunis äänensävy, yhdessä tekeminen, esimerkiksi luontoretki, matka, teatteri, ystävien kanssa retkeily, vierailut jne. Erilaiset henkiset kurssit tai parisuhdekurssit voivat olla keino parantaa inhimillistä elämänymmärrystä ja kanssakäymistä. Jos itse muuttaa käytöstään, niin toinenkin muuttaa. Ne ajatukset ja mielikuvat, mitkä ihminen luo, pyrkivät toteutumaan.