Kaitaharjun artikkelista

Neljäkymmentä vuotta Kaitaharju eli aivan tavallista elämää, mutta vähitellen sisimmissään tuli tunne, että hänellä on jokin tavallisuudesta poikkeava tehtävä. Merkkikielen avulla korkeampi henkinen olento, henkinen opettaja ilmoitti, että kysymyksessä on ihmisten parantaminen. Tätä edelsi erikoinen tapahtumaketju:

"Käytyäni sinä iltana pitkäkseni laskeutui suuri voima ylhäältä ruumiiseeni. Se tuntui joka solussa, täytti ruumiini ja henkeni. Oloni oli kevyt, tunsin painavani kenties puolet entisestä, henkeni oli kirkas ja puhdas tässä tulessa. Kaikki, mikä tapahtui, oli järkevää ja johdonmukaista valmistelua tulevaa tehtävääni varten."

"Ruumiini jäykistyi, vaikken itse tahdollani vaikuttanut siihen. Oivalsin tämän kehitysvaiheen avaimen: minun tuli täydellisesti ja ehdottomalla luottamuksella antautua kaikkeen, mitä ruumiilleni ja hengelleni haluttiin tehdä." "Ensimmäisen yön harjoitukset jatkuivat aamun hämäryyteen asti. Ruumiini asentoa muutettiin välillä. Ruumistani ja henkeäni puristettiin ja venytettiin monin eri tavoin. Eniten tapahtui venyttämistä keskiruumiista pään suuntaan. Työskentely merkitsi aineelliselle ruumiilleni suurta rasitusta. Peitteet olin illalla potkaissut pois, mutta silti oli yöpukuni hiestä märkä, samoin lakanat."

"... Kolmas viikko oli tämän työvaiheen hienointa aikaa. Aili (vaimo) seurasi usein öisin irrottamistyötä. Saatoin samalla selvittää hänelle, mitä kuulin opettajaltani.. Ajanjakson päättyessä valuivat henkeni viimeiset rippeet silmieni kautta pois aineellisen ruumiin yhteydestä. Tapahtui lopullinen irtautuminen. Ruumiini ei värähtänyt, mutta se tuntui tyhjältä ja ontolta, ja samoin siihen laskeutui hetkeksi eräänlainen pimeys. Henkeni ruumiin ulkopuolella ei ollut tiivis vaan muodoltaa epämääräinen. Sitten se alkoi tiivistyä ja muuttua siihen muotoon, mikä minulla on henkimaailmassa."

Hengen irroittamisen jälkeen seurasi tajunnan irroittaminen, mitä Kaitaharju kuvasi seuraavasti: "Tajuntaa siivilöitiin hitaasti ja lukuisin eri menetelmin enimmäkseen selkäytimen alapäästä aivojen suuntaan... Tajuntaa käsiteltäessä oli aineellinen ruumiini sidottu täydellisen liikkumattomaksi. Työn tekemiseen ei vaikuttanut se, oliko henkeni ruumiissani vai oliko se kenties parantamismatkalla..."

Parannustyötä hän kuvasi seuraavasti: "...parantava voima johdettiin minuun korkeasta henkimaailmasta. Se laskeutu pääni päälle, tunkeutui alemmaksi ruumiiseeni ja täytti sen vähitellen alkaen sitten kosketuskohtien kautta virrata.." "Näin voiman - parantavan värähtelyn - tunkeutuvan hiljalleen tulehtuneisiin tai viottuneisiin kudoksiin. Nämä ikäänkuin paloivat puhtaiksi ja jäivät vaaleanpunaisiksi. Hoito kesti viitisen minuuttia." Hoidettava tunsi voiman kulkevan. Jälkiseurauksena oli hyvänolon tunne ja viileys niissä kohdissa, mitkä ennen hoitoa näkyivät tummina.

Artikkelissa Kaitaharju korosti, että elämään kuuluu hyvän ja pahan vastakohta. Kun ihminen herkistyy, niin hän on alttiimpi kulkemaan molempiin suuntiin.

Ihmisen elämä on jälleensyntymisien ketju, mikä katkee, kun on henkisesti niin kehittynyt, että voi siirtyä korkeammelle henkiselle tasolle. Selvänäköön ja selväkuuloon liittyviä lahjoja tulee henkisen tien kulkijalle tietystä rajasta alkaen ilman mitään erityisiä ponnistuksia.

Luonnonhenki on puhdas eetteritason henki, jolla on Kaitaharjun mukaan melkoisesti tietoa, joka ei ole kuitenkaan sidottu älyyn. Se on paremminkin kirkasta sisäistä valoa, oivallusta. "Metsät, niityt, rauhalliset puistot ja puhtaat vedet - monesti jopa vanhat kaupunkitalotkin - viehättävät heitä. Usein he auttavat ihmisiä aivan kuten saduissakin."