Takaisin artikkeliin "Aineen ja hengen rajalla" Me olemme nyt juhlimassa sitä ikuista syntymää, joka Isä jumalan toimesta alati tapahtuu ajattomuudessa, koska tuo sama syntymä on tapahtunut myös ajassa (oli joulun aika), inhimillisessä luonnossa. Pyhä Augustinus sanoo: 'Mitä se minua hyödyttää että tuo syntymä tapahtuu ikuisesti, jollei se tapahdu minussa! Vasta sen tapahtuminen minussa on merkittävää.' Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä ja siitä, kuinka se voisi tapahtua meissä sekä saavuttaa täyttymyksensä hyveellisessä sielussa aina kun Isä jumala lausuu Ikuisen Sanansa täydellisessä sielussa. Sillä kaikki tämä sanottu koskee ymmärrettävästi jokaista hyvää ja täydellistynyttä ihmistä, joka on kulkenut ja edelleen kulkee Jumalan teitä. Se ei tietenkään koske luonnollista, kuritonta ihmistä, koska hän on vielä kaukana ja täysin tietämätön tästä syntymästä. Eräs viisas on sanonut: 'Kun kaikki asiat vaipuivat hiljaisuuteen, laskeutui minuun korkeuksista, kuninkaalliselta valtaistuimelta salainen sana.' Tämä Sana on saarnamme aiheena. On ensiksikin huomioitava kolme seikkaa: ensimmäinen koskettaa sitä, missä sielun olemuspuolessa Isä jumala Sanansa lausuu, eli missä tuo syntymä tapahtuu, ja mikä sielussa on tuohon tapahtumaan soveltuva. Sillä mikäli kaikkivaltias Isä jumala olisi ylipäänsä voinut varustaa sielun jollakin vielä jalommalla, ja jos sielu olisi Häneltä sellaista voinut ottaa vastaan, olisi Isän sitten myös viivytettävä syntymää juuri tämän suuremman täydellisyyden odotuksen takia. Tästä syystä on sellaisen sielun, jossa syntymän on määrä tapahtua, vietettävä ylevää, ehyttä ja täysin sisäistynyttä elämää. Sen ei pidä päästää itseään viiden aistinsa vietäväksi luonnon moninaisuuden houkutuksiin, vaan on koottava kaikki sisäisyyteensä, puhtaimpaan olemukseensa - juuri siihen, joka on Hänen paikkansa, missä ei mikään vähäisempi voi saada sijaa. Toinen saarnan osa-alue koskettaa ihmisen omaa osuutta tässä tapahtumassa, Jumalan Sanan lausumisessa sisäisyydessä, ja tässä syntymässä: olisiko ihmiselle hyödyksi itse osallistua siihen tavalla, missä tapahtuma olisi hänen oman harjoituksensa ja ansioittensa tulosta - hänen luodessaan kurinalaisesti ajatusmuotoja Jumalasta kaikkivaltiaana, ikuisena ja kaikkena muunakin kuvittelukyvylleen mahdollisena - edistäisikö tällainen Isästä syntymistä? Vai tulisiko ihmisen irrottaa itsensä kaikista ajatuksista, sanoista ja toimista, sekä tajunnan luomista mielikuvista tai karttaa niitä - säilyttäen vain täysin vastaanottavaisen asennoitumisen Jumalan suuntaan, niin että ihmisen oma minuus on toimeton - antaen Jumalan työskennellä itsessään? Kumpi menetelmä sitten edistää parhaiten tätä syntymää? Kolmantena tarkastelukohteena on tästä syntymästä aiheutuva hyöty ja sen suuruus. Ensiksikin tulee huomata että käytän hyväksi luonnollista perustelutapaa, jotta itse voisitte oivaltaa asian merkityksen; sillä vaikka luotankin enemmän pyhiin kirjoituksiin kuin omaan itseeni, on teidän oppimisenne kannalta kuitenkin parasta käyttää todennettavia väittämiä. Katsokaamme aluksi sanoja: 'Hiljaisuuden keskellä lausuttiin sisässäni salainen sana.' - Mutta missä sitten on tuo hiljaisuus ja missä paikassa sana lausutaan? - Niin kuin juuri sanoin, se on sielun puhtaimmassa mahdollisessa paikassa, sen jaloimmassa olemuksessa, perustassa - sielun ydinolemuksessa, joka muodostaa sielun salatuimman osan. Juuri siellä on tuo hiljainen keskus, sillä mikään luontokappale tai muoto ei ole koskaan siihen yltänyt. Siellä ei voi esiintyä minkäänlaisia toimintoja - tai edes järkeilyä - ja siksi ei sielu ole siinä olemuksessaan tietoinen ainoastakaan kuvasta, ei edes omasta tai toisten olentojen muodosta. Kaikissa toiminnoissaan sielu käyttää voimiaan: se käsittää järkensä voimin, se muistaa muistikyvyllään; mahdollista rakkautta se harjoittaisi tahtonsa avulla. Siten se aina toimii voimiensa välityksellä, mutta ei koskaan itse ydinolemuksellaan. Jokainen ulkoinen toimi riippuu jostakin välineestä. Näkeminen tapahtuu ainoastaan silmien avulla - muutoinhan olisi mahdotonta vastaanottaa tai välittää näkyjä. Sama pätee kaikkiin muihinkin aisteihin nähden. Jokainen sielun ulkoinen toiminto tapahtuu jonkin välittävän tekijän vaikutuksesta. Mutta sielun ydinolemuksessa ei ole minkäänlaista toimintaa, koska nuo voimat, joiden välityksellä sielu toimii, ovat lähtöisin tuosta olemuksen perustasta. Mutta tuossa perustassa on hiljainen keskus, missä ei voi esiintyä muuta kuin rauha ja tuon syntymän ylistys - tapahtuman, jossa Isä jumala lausuu Sanansa. Tämä sielun olemus on luonteeltaan vastaanottokykyinen ainoastaan jumalaiselle ydinolemukselle ilman minkäänlaisia välittäviä tekijöitä. Siinä - ja vain siinä perustassa koskettaa Jumala sielua koko jakamattomalla, osittumattomalla olemuksellaan. Mikään muu kuin Jumala ei voi koskettaa sielun todellista perustaa. Yksikään olento ei voi lähestyä tätä perustaa, vaan on kaikkien pysyttäydyttävä ulkopuolella, pelkästään sielun voimien piirissä. Sisäisesti sielu havaitsee selvästi sen muodon, johon olento on vetäytynyt asumaan. Sillä aina kun sielun voimat joutuvat kosketuksiin jonkun olennon kanssa, ne aktivoituvat ja luovat olennosta hahmollisen kuvan ja tallentavat sen itseensä. Tällä tavoin sielun voimat tulevat tietoiseksi olennosta. Mikään olento ei voi tulla tätä läheisempään kosketukseen sielun kanssa eikä sielu koskaan lähesty mitään olentoa muodostamatta siitä ensin vapaaehtoisesti kuvaa itseensä. Tällaisen omien voimiensa kautta luomansa kuvan välityksellä sielu lähestyy olentoja ja muita ulkoisia kohteita - olivat ne sitten kiviä, hevosia, ihmisiä tai mitä tahansa muita, joita se tahtoo oppia tuntemaan. Luomansa kuvan avulla sielu kykenee yhdistämään itsensä ulkoiseen kohteeseen. Mutta ihmiselle tämänkaltainen kuvanmuodostaminen edellyttää sitä että kuva on saatavissa ulkoisesti aistien välityksellä. Tästä syystä sielulle ei luonnollisesti ole mikään niin vierasta kuin sen oma todellinen olemus. Erään opettajan mukaan sielu ei kykene luomaan tai vastaanottamaan minkäänlaista kuvaa itsestään, joten sillä ei ole mitään keinoa itsensä tuntemiseen, koska kaikki kuvat muodostuvat aistien välityksellä eivätkä aistit tavoita itse sielua. Sielu voi siten välittävien tekijöiden kautta tuntea kaiken muun paitsi itseään. Mutta teidän pitää myös tietää että sielu on todellisessa sisäisyydessään vapaa ja vieras kaikkiin välittäviin tekijöihin ja muotoihin nähden ja juuri tästä syystä Jumala voi vapaasti yhdistyä siihen ilman kuvien ja muotojen välitystä. Minkä tahansa voiman katsotaankin kuuluvan jollekin mestarille, kuuluu se aina myös rajattomaan jumaluuteen. Mitä lahjakkaampi ja voimakkaampi kukin mestari on, sitä välittömämmin tuottavat hänen toimensa tulosta, ja sitä yksinkertaisemmalta hänen työskentelynsä vaikuttaa. Ihminen tarvitsee ulkoisissa toimissaan monenlaisia apuvälineitä ja hän joutuu suorittamaan paljon valmisteluita voidakseen toteuttaa mielikuvansa. Mutta aurinko ylhäisessä mestarillisuudessaan suorittaa tehtävän valon antajana hyvin nopeasti: sillä hetkellä kun se alkaa säteillä ovat maan ääretkin valaistut. Enkeli on sitäkin ylhäisempi, koska se tarvitsee vielä vähemmän muotoja ja muita välittäviä tekijöitä tehtävänsä suorittamisessa. Korkeimmalla Serafilla on ainoastaan yksi muoto, missä se havaitsee ykseytenä kaiken sen, mitä sitä alemmat pitävät moninaisuutena. Mutta Jumala ei tarvitse mitään välittäviä muotoja eikä Hänellä sellaisia olekaan: Jumala työskentelee sielussa ilman välittäviä tekijöitä, muotoja ja kuvia - juuri tuossa perustassa, johon ainoakaan kuva - olennosta puhumattakaan - ei koskaan ole tunkeutunut, ja joka siten on varattu vain Hänelle omassa olemuksessaan. Tähän eivät mitkään olennot pysty. 'Miten sitten Isä Jumala synnyttää Poikansa sielussa - kuten muutkin olennot, kuvina ja muotoinako?' Ei minun uskoakseni, vaan aivan samaan tapaan millä tuo syntyminen tapahtuu ikuisuudessakin - eikä mitenkään muuten. 'Mutta miten Hän sitten oikeastaan hänet synnyttää?' Katsokaahan: Isällä Jumalalla on täydellinen sisäinen tietoisuus itsestään, perinpohjainen suora ja välineetön itsetuntemus. Siitä syystä Isä Jumala synnyttää Poikansa jumalaisen luonnon todelliseen ykseyteen. Juuri tällä tavoin - eikä mitenkään muuten - Isä Jumala synnyttää Poikansa sielun perustassa ja ydinolemuksessa: sielun siten yhdistyessä Häneen. Mikäli yksikään kuva voisi olla läsnä tässä tilassa, ei todellinen yhdistyminen olisi mahdollista - ja tuossa todellisessa yhdistymisessä on kyseessä sielun koko autuus. Mutta te saatatte nyt sanoa, ettei sielussa luonnostaan olekaan mitään muuta kuin kuvia. Ei mitään muuta! Siinä tapauksessa sielu ei liioin koskaan voisi saavuttaa autuutta, koska Jumala ei voi luoda ainuttakaan sellaista olentoa, jolta saattaisitte saada täydellisen autuuden - silloinhan Jumala ei olisikaan korkein autuus ja lopullinen päämäärä. Kuitenkin tämä kuuluu Hänen luontoonsa, samoin kuin on Hänen tahtonsa olla kaikkien asioiden alku ja loppu. Mikään olento ei voi muodostua teidän autuudeksenne ja täydellistymiseksenne täällä maan päällä, koska tämän elämän täydellistyminen - joka on kaikkien hyveitten summa - johtaa myös tulevan elämän täydellistymiseen. Teidän tulee siitä syystä asettua asumaan sielunne ytimeen ja perustaan, missä Jumala koskettaa teitä jakamattomalla olemuksellaan ilman ainoatakaan välittävää kuvaa. Yksikään kuva ei edusta itseään: se viittaa aina vain siihen, mistä se on kuva. Ja koska teillä ei voi olla muita kuin tällaisia ulkoisia kuvia (jotka tulevat sisään aistien välityksellä ja viittaavat aina vain edustamiinsa asioihin), on teille siten mahdotonta tulla minkäänlaisen kuvallisen asian autuuttamiksi. Tästä syystä täytyy vallita rauha ja hiljaisuus, missä Isä voi puhua ja synnyttää Poikansa - ja suorittaa työnsä vapaana kaikista kuvista. Toisena asianamme on se, miten ihmisen tulee itse toimia että hän voisi saada aikaan ja ansaita tämän syntymän itsessään: Onko parempi tehdä jotakin asian hyväksi - luoda mielikuvia Jumalasta tai ajatella Häntä? Vai tulisiko ihmisen pysytellä hiljaa rauhassa ja hiljaisuudessa antaen Jumalan puhua ja työskennellä hänessä - pelkästään odottaen Jumalan toimintaa? Niin kuin sanoin jo aikaisemmin, nämä Jumalan sanat ja toiminta ovat vain sellaisia hyviä ja täydellistyneitä ihmisiä koskevia, jotka ovat siinä määrin ammentaneet ja sisäistäneet itseensä kaikkien hyveitten ytimen että nämä hyveet ilmentyvät heissä täysin luonnollisina, ilman tietoista ponnistusta; ja heissä tulee ennen kaikkea olla sisäistyneenä Herramme Jeesuksen Kristuksen arvokas elämä ja ylevät opetukset. Heidän pitää ymmärtää, että tämän elämän paras ja jaloin saavutus on kyky olla hiljaa ja antaa Jumalan puhua ja toimia sisäisyydessään. Kun sielun voimat on täysin vedetty pois kaikista ulkoisista toimistaan ja kuvista - silloin Sana tullaan lausumaan. Juuri tästä syystä hän sanoi: 'Hiljaisuudessa minulle lausuttiin salainen sana.' Mitä täydellisemmin kykenet kokoamaan sisään omat voimasi ja unohtamaan omaksumasi asiat ja mielikuvat niistä, ja mitä kauemmaksi pystyt etääntymään olennoista ja niiden mielikuvista - sitä lähempänä olet tätä tapahtumaa, ja sitä valmiimpana sen kokemaan. Jospa vain voisit yhtäkkiä irrottaa tietoisuutesi kaikista asioista, silloin saattaisit unohtaa oman ruumiisi pyhän Paavalin tapaan, tämän sanoessa: 'Ruumiissani vai sen ulkopuolella - sitä en kykene sanomaan; Jumala yksin tietää' (2. Kor. 12:2). Tässä tapauksessa oli henki niin täysin sisäistänyt kaikki voimat että se oli unohtanut koko ruumiin: muisti ei enää toiminut eikä ajatus tai aistimukset; eivätkä ne voimat, joiden tulisi hallita ja varjella ruumista - elinvoimien virtaus ja ruumiinlämpö alenivat siten että ruumis ei hukannut voimia niiden kolmen päivän aikana, jolloin hän ei syönyt eikä juonut. Näin kävi Mooseksellekin kun hän paastosi vuorella neljäkymmentä päivää - silti ollen viimeisenä päivänä yhtä voimissaan kuin aloittaessaankin. Juuri tällä tavoin tulisi ihmisen koota sisäänsä kaikki voimansa ja paeta aistitietoisuuttaan - siten vaipuen tietämättömäksi kaikista asioista ja omasta itsestään. Tässä asiassa on eräs opettaja opastanut sielua seuraavasti: 'Vetäydy ensin levottomista ulkoisista toimista ja sitten sekasortoisista sisäisistä ajatuksistasi, sillä ne luovat vain ristiriitoja.' Mikäli Jumalan on määrä lausua Sanansa sielussa, täytyy sen olla levollisuuden ja rauhan tilassa: vasta silloin Hän voi ilmaista Sanansa, ja Itsensä sielussa - ei kuvana, vaan Itsenään! Dionysius sanoo: 'Jumalalla ei ole ainoatakaan kuvaa tai muotoa, sillä Hän on rajaton kaikkiallinen hyvyys, totuus ja olemassaolo.' Jumala suorittaa kaiken sisäisen ja ulkoisen toimintansa yhdessä hetkessä. Älkää kuvitelko että Jumala taivasta ja maata luodessaan teki yhden asian yhtenä ja toisen toisena päivänä. Mooses kyllä kuvaa asian tällä tavoin, mutta hänkin tiesi todellisuudessa enemmän: Mooses teki näin vain ihmisten takia, jotka eivät voineet asiaa muulla tavoin käsittää. Todellisuudessa tapahtui siten, että Jumala tahtoi ja lausui - ja kaikki oli samassa läsnä! Jumala toimii ilman välittäviä tekijöitä ja muotoja, ja mitä vapaampi olet muotojen suhteen, sitä vastaanottavampi olet Hänen sisäiseen toimintaansa, ja mitä sisäistyneempi ja kykenevämpi unohtamaan itsesi, sitä lähempänä olet tätä tapahtumaa. Tässä tarkoituksessa Dionysius kehotti oppilastaan Timoteusta: 'Poikani Timoteus, kohottaudu rauhallisin mielin itsesi ja kaikkien voimiesi, järkeilyn, toimien, muotojen ja olemassaolon yläpuolelle salaiseen, hiljaiseen pimeyteen - että voisit tulla tuntemaan tuntemattoman, yli-jumalaisen Jumalan. Kaikista asioista tulee vetäytyä irti. Jumalalle olisi halventavaa työskennellä muotojen välityksellä. Nyt te voitte tietenkin kysyä: 'Mitä Jumala sitten tekee sielun perustassa ja ydinaineessa ilman kuvien välitystä?' Sitä minä en tiedä, sillä sielunvoimani voivat vastaanottaa ainoastaan kuvallista tietoa; ne joutuvat tarrautumaan jokaiseen asiaan sopivan kuvan avulla. Ne eivät tunnistaisi hevosta, mikäli se ilmenisi ihmisen muotoisena; ja koska kaikki asiat tulevat ulkoa päin, on edellä mainitun kaltaisen asian tiedostaminen sielulta kätkössä - sen omaksi onnekseen. Tämä tietämättömyys juuri panee sen ihmettelemään ja siten johdattelee sitä innokkaasti tavoittelemaan jotakin, jonka se selvästi aistii olevan olemassa, mutta josta se ei kuitenkaan mitään tiedä. Aina kun ihminen oppii perusteellisesti joitakin asioita, hän heti kyllästyy niihin ja alkaa etsiä jotakin erilaista. Jatkuva tiedonhalu pitää sielun aina epävakaassa tilassa. Tällainen 'tiedostamaton tietäminen' kuitenkin lujittaa sielua kannustaen sitä ponnistuksiin. Tähän asiaan liittyen on eräs viisas sanonut: 'Keskellä yötä kun kaikki oli hiljaista, lausuttiin minulle salattu sana. Se ilmaantui arvaamatta kuin varas.' (viis.kirja 18:14-15) Miksi hän kutsuu sitä sanaksi, vaikka se olikin salattua? Sanan olemukseenhan juuri kuuluu salatun paljastaminen. Se paljasti minulle itsensä loistaen edessäni, julistaen minulle ja tehden Jumalan minulle tunnettavaksi - ja siksi sitä kutsutaan Sanaksi. Kuitenkin sen todellinen luonne jäi minulta kätköön. Siinä oli sen arvaamaton saapuminen ja paljastuminen kuiskauksena hiljaisuudessa. Huomatkaahan - juuri sen salattuna pysyminen merkitsee sitä että ihmisen täytyy ja tulee alati ponnistella sitä kohden. Se loisti mutta kuitenkin kätkeytyi: meidän on määrä kaivata ja ikävöidä sitä. Pyhä Paavali kehottaa meitä ponnistelemaan kunnes saamme sen näkyviin eikä luovuttamaan ennen kuin olemme sen tavoittaneet. Kun hän oli tullut temmatuksi kolmanteen taivaaseen, missä hän oppi tuntemaan Jumalan ja havaitsi kaikki asiat, ei hän takaisin tultuaan ollut unohtanut siitä mitään, mutta kaikki tuo oli niin syvällä hänen sisäisyyksissään ettei hänen ymmärryksensä voinut sitä tavoittaa, vaan jäi se hänelle verhottuun muotoon. Tästä syystä hänen täytyi yhä ponnistella ja etsiä sitä itsestään - eikä ulkopuoleltaan. Sillä se kaikki on sisäpuolella eikä ulkopuolella, vaan täydellisesti sisäisyydessä. Tämän hyvin tietäen Paavali sanoi: 'Olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema tai mikään koettelemus voi erottaa minua siitä, mitä löydän sisäisyydestäni' (Room. 8:38-39) Tähän liittyy myös erään pakanallisen opettajan hieno sanonta: 'Olen tietoinen jostakin itsessäni, joka loistaa tietoisuudessani; voin aivan selvästi havaita sen olevan jotakin, mutta sen todellisesta luonteesta en saa otetta. Kuitenkin uskon sen paljastavan minulle koko totuuden, mikäli sen vain voisin saavuttaa.' Siihen vastaa toinenkin opettaja: 'Seuraa ainoastaan sitä! Sillä jos sen kykenet saavuttamaan, omistaisit samalla kaiken mahdollisen hyvän ja iankaikkisen elämän!' Pyhä Augustinus lausuu samaa tarkoittaen: 'Olen tietoinen jostakin sisässäni, joka välkähtelee ja kimaltelee sielulleni; jos se vain täydellistyisi ja vakiintuisi minussa, merkitsisi se varmaankin iankaikkista elämää!' Se kätkeytyy, mutta kuitenkin näyttäytyy; se ilmentyy, mutta varkaan tapaan aikomuksenaan ottaa ja viedä sielulta kaikki asiat. Mutta näyttäytymällä ja tulemalla vähäisessä määrin esiin se pyrkii houkuttamaan ja vetämään sielua itseään kohden, 'ryövätäkseen' sen ja irrottaakseen sen aikaisemmista yhteyksistään. Tästä asiasta profeetta sanoo: 'Herra, ota heiltä heidän henkensä ja anna sijaan omasi.' (Ps. 103:29-30) Tätä tarkoitti myös 'rakastavainen sielu' sanoessaan: 'Sieluni liukeni sulaen pois kun Rakkaus sanoi sanansa (Cant. 5:6). Kun se saapui, täytyi minun poistua.' Samaa tarkoitti Kristuskin sanoessaan: 'Se ken hylkää jotakin minun takiani, saa sataverroin takaisin, ken aikoo minut omistaa, sen on kiellettävä itsensä ja kaikki muukin; samoin on sen, ken aikoo minua palvella, myös seurattava minua eikä enää omia halujaan' (Mk 10:27). Mutta nythän te voitte sanoa, 'Hyvä herra, tehän tahdotte kääntää koko sielun luonnollisen suuntauksen päinvastaiseksi! Sen luonteeseenhan kuuluu imeä itseensä kuvia aistien välityksellä. Aiotteko särkeä tämän näkemyksen?' En toki! mutta mistä tiedätte, millaisen ylevyyden Jumala on lahjoittanut inhimilliseen luontoon, vaikkakaan sitä ei vielä ole kunnolla kuvattu - ja pysyy siten yhä paljastumattomana? Sillä ne jotka ovat kirjoittaneet sielun jaloudesta, eivät ole voineet edetä pitemmälle kuin mihin heidän luonnollinen järkensä voi kantaa; he eivät ole koskaan tavoittaneet sielun perustaa, joten heille jäi vielä paljon epäselväksi ja tuntemattomaksi. Profeetta sanoo: 'Istun hiljaa ja kuuntelen, mitä Jumala minussa puhuu' (Ps. 84:9). Tämä Sana ilmentyi yön pimeydessä, koska se on niin salainen. Pyhä Johannes sanoo: 'Valo loisti pimeydessä ja tuli omiinsa; ja ne jotka sen vastaanottivat, saivat Jumalan Pojan valtuudet; he saivat voiman tulla Jumalan Pojiksi' (Joh. 1:5, 11-12). Huomatkaahan tämän salaisen Sanan ja tämän pimeyden hyödyllisyys ja seuraukset: Ei yksistään Taivaallisen Isän Poika ole syntynyt tässä pimeydessä, joka on hänen omaansa: myös sinä voit syntyä saman taivaallisen Isän - eikä kenenkään toisen - lapseksi, jolloin Hän antaa sinullekin voiman. Pankaa merkille tämän suurenmoinen hyödyllisyys: sillä kaikki se tieto todellisuudesta, minkä opettajat ovat oppineet - ja tulevat oppimaan aina tuomiopäivään saakka - oman älynsä ja ymmärryskykynsä kautta, ei riitä vihjeeksikään tällaisesta tietämisestä ja tästä perustasta. Vaikka sitä voitaisiin kutsua epätieteeksi tai tiedostamattomaksi, on siinä kuitenkin enemmän kuin missään tietoisuudessa ja ymmärryksessä voi ilman sitä olla, sillä tämä tuntematon houkuttelee ja vetää sinua puoleensa siten että pääset erilleen kaikista käsitettävistä asioista - itsesi mukaan lukien. Juuri tätä Kristus tarkoitti sanoessaan: 'Ken ei kiellä itseään eikä jätä isäänsä ja äitiään, eikä tule vieraaksi kaikelle tämänkaltaiselle, ei ole minun arvoiseni' (Mt. 10:37). Eli: sellainen, joka ei hylkää ulkoisia luomuksia, ei kykene käsittämään tai tulemaan osalliseksi tästä jumalaisesta syntymästä. Mutta itsensä irrottaminen itsestään ja kaikesta ulkonaisesta todella antaa sinulle kaiken tämän. Ja totisesti minä uskon - tai olen siitä varma - että ihmistä, joka on tähän juurtunut, ei enää voida millään keinoin erottaa Jumalasta. Sanon, ettei hän enää mitenkään voi sortua mihinkään 'kuolemansyntiin'. Hän mieluummin kärsisi mitä häpeällisimmän kuoleman - kuten häntä edeltäneet pyhimyksetkin - kuin tekisi vähäisimmänkään kuolemansynnin. Sellaiset ihmiset eivät kykene tietoisesti tekemään vähäisintäkään syntiä itsensä tai muiden suhteen, mikäli he voivat asiaan vaikuttaa. Sillä heitä houkuttaa ja vetää puoleensa - juurruttaen itseensä - tuo tuntematon siinä määrin etteivät he enää milloinkaan voi kääntyä toiseen suuntaan, koska kaikki heidän aistinsa ja voimansa suuntautuvat tähän suuntaan. Auttakoon Jumala, joka on jälleen syntynyt ihmisenä, meitä pääsemään tähän syntymiseen; Jumala, joka ikuisesti auttaa meitä heikkoja ihmisiä syntymään Hänessä uudelleen Jumalaksi. Amen. Käännetty M.O'C.Walshen englantilaisesta teoksesta: Meister Eckhart, Sermons and Treaties, Volume I Eckhartin saksankielinen esiin tullut tallennettu suullinen, ja itse kirjoitettu tuotanto käsittää satakunta saarnaa ja kootut kirjoitukset. Lisäksi hänellä on melkoisesti latinankielistä tuotantoa. Edellä siteerattu saarna on kokoelman I osasta, joka käsittää pitkän johdannon ja viisikymmentä saarnaa. Tutustuminen Mestari Eckhartin ajatuksiin on antanut minulle aivan uuden kuvan tuon "synkän keskiajan" uskonnollis-filosofisesta ajattelusta - ajattelusta, jonka kaltaista en olisi osannut odottaa kristillisestä perinteestä edes kumpuavan. Otavan Encyclopedia mainitsee Eckhartin tärkeimpänä keskiajan kristillisen mystiikan edustajana, mutta jättää hänen ajatuksensa ja toimintansa esittelyn suorittamatta. Paljon enemmän hänestä on sentään löydettävissä esim. Grimmbergin Kansojen Historiasta. Alkaisi varmaan olla korkein aikakin saattaa hänen ylevät - joskin usein melkoista ajatuksellista ponnistustakin vaativat sanomansa niiden suomalaisten ulottuville, jotka tuntevat vetoa tämänkaltaiseen kristilliseen suuntautumiseen. teksti lainattu sivulta http://www.qnet.fi/kmielty/index.html-ssi Takaisin artikkeliin "Aineen ja hengen rajalla"